Vamman seuraamukset

Ainakin 300 ihmistä Suomessa saa vuosittain selkäydinvamman. Vaurio selkäytimeen voi syntyä joko tapaturmassa, usean sairauden seurauksena tai vamma voi olla myös synnynnäinen.

Liikuntavamma on yksittäisenä haittana yleensä selkäytimen vaurion hankalin ongelma, kolme neljästä joutuu käyttämään pyörätuolia. Kuitenkin elimistön muut ongelmat saattavat aiheuttaa yhteensä jopa vaikeamman oirekokonaisuuden kuin liikuntavamma.

Yleistä

13-05-2004 / AD

Selkäydinvamman aiheuttamat vaivat tuntuvat olevan kuin säätila: niistä voi puhua ja valittaa, muttei niille mitään voi. Näillä sivuilla kerrotaan laajasti vamman seuraamuksista ja eri hoitovaihtoehdoista, joista voi olla sinulle hyötyä. Hoidot kehittyvät koko ajan ja on hyvä tietää uusimmat konstit. Kuitenkin jokaisen meistä on itse arvioitava itselleen paras tie, eikä yksiselitteisiä neuvoja voi sanoa.

Ainakin 100 ihmistä Suomessa saa vuosittain vamman ja kaikkiaan meitä on noin 3000. Toimintakyvyn määrittää kaksi olennaista seikkaa: missä kohdin selkäydintä vaurio on ja onko ydin tuhoutunut tietyltä kohdalta kokonaan vai vain osittain. Välittömästi tapaturman jälkeen ei tilannetta voida täysin luotettavasti arvioida ja ennuste varmentuu päivien ja viikkojen kuluessa. Lääkärin käsin suorittama testaus ihotunnosta ja lihastoiminnasta on edelleenkin paras keino kartoittaa tilanne. Vuosien saatossa voit toisaalta itse tietää tilanteesi parhaiten.

Suurin osa meistä selkäydinvammaisista sanoo lihasten halvauksen olevan vammautumisen hankalin seuraamus. Toisaalta vaurio selkäytimessä aiheuttaa yleensä paljon muutakin kuin liikuntavamman. Tuntopuutokset, rakon, suolen ja sukupuolielinten toimintahäiriöt yhdessä saattavat aiheuttaa melkoisen ongelmakentän. Nämäkin vaivat ovat seurausta viasta hermostossa, jonka kartoituksesta kerrotaan tässä tiedostossa.

ASIA-tutkimuksella saadaan kartoitettua karkeasti selkäytimenvaurion laatu. Tutkimuksessa testataan ihon tunto jokaisen selkäytimen hermojuuren hermottomalta alueelta sekä terävälle että kevyelle kosketukselle. Lisäksi arvioidaan useiden ylä- ja alaraajojen lihasten voima. Peräaukon tunnon ja sulkijalihastoiminnon perusteella arvioidaan, onko vamma täydellinen vai osittainen. Tunto- ja lihastestausarvoista saadaan kokonaispistemäärä, joka kuvastaa selkäytimenvaurion määrää.

Hermostollisen vaurion taso määritellään ASIA-tutkimuksella, käytännössä se on ylin selkäytimen jaoke, jolla on normaalit sekä lihas- että tuntotoiminnat. Kaulaydin merkitään kirjaimella C (kahdeksan jaoketta), rintaydin T (kaksitoista jaoketta), lanneydin L (viisi jaoketta) ja ristiydin S (viisi jaoketta). Hermovamma voi olla eri kohdassa (ylempänä tai alempana) kuin murtuma. Niinpä murtuman diagnoosi ei välttämättä kerro vammatasoa.

Täydellinen vamma tarkoittaa, että ytimessä on jollakin kohdalla täydellinen katkos. Yhteydet aivoista vaurion alapuoliseen elimistöön on siis kokonaan poikki. On mukava olla edes jossain asiassa täydellinen! Tällöin saa myös ASIA-luokituksessa parhaan arvosanan eli A:n.

Osittaisessa vammassa ainakin osa hermosäikeistä toimii vaurion kohdalla. Osittainen selkäydinvamma voi olla hyvin lievä, kävely sujuu moitteettomasti, rakko toimii normaalisti, ehkä lihakset ovat hieman kankeat. Toisaalta osittaisessa vammassa voi vain osa tuntosäikeistä olla toimivia, jolloin tila lähes vastaa käytännössä täydellistä vammaa. Luonnollisesti mitä osittaisempi vamma on, sen parempi. ASIA-luokka B:ssä on tuntoa tallella vamman alapuolella, C:ssä myös vähäistä lihasvoimaa ja D:ssä kohtalaista lihastoimintaa.

Selkäytimen vauriot voidaan jakaa ylemmän (yleensä kaula- tai rintarangan murtumissa) ja alemman liikehermosolun vaurioihin (yleensä lannerangan ja ristiluun murtumissa). Käytännössä tällä voi olla suuri merkitys. Ylemmän liikehermosolun vauriossa jää selkäydintä “henkiin” vammatason alapuolelle, kuitenkin joko kokonaan tai osittain aivojen kontrollin menettäneenä. Tällöin elimet voivat toimia “spontaanisti”, kuten lihasten spastisuus tai yliärtynyt, spastinen virtsarakko. Alemman liikehermosolun vauriossa elimet (esim. lihakset) ovat lamassa, tai spontaanitoiminta (rakkossa, suolessa) on vaimeaa.

Liikuntavamma

20-08-2003 / AD

Vanha sananlasku Vetelistä kertoo: “Kun kaikki muut sortaa, niin tuoli se vain puoltaa”. Pyörätuoli on siis hyvä apuväline ja oikeastaan ystävä.

Liikuntavamma on yleensä hankalin ja ainakin näkyvin selkäytimen vaurion seuraamus. Apuvälineillä voidaan tilannetta helpottaa ja ympäristön liikuntaesteettömyys on tärkeää. Silti mökin peltikatto jää useimmilta itse paikkaamatta saati sitten itsenäinen sänkyyn siirtyminen, eli joitakin asioita ei vain ehkä voi itse tehdä.

Vuodelepo vammautumisen jälkeen kestää yleensä tilanteesta riippuen päivästä pariin kuukauteen. Nykyään leikkaushoidon ansiosta istumisen ja liikkumisen harjoitteluun pyritään mahdollisimman nopeasti, tietenkin yleistilasta riippuen. Jo muutaman viikon vuodelevon jälkeen istumiseenkin totuttelu vie aikaa. Ennen kuin murtuma on kunnolla luutunut on voi olla rajoituksia rangan liikkumisessa, jopa tukiliivi tai kauluri.

Jos selkäytimenvaurio on täydellinen, kokonaiskuva hahmottuu muutamassa kuukaudessa ja tila on pysyvä. Sen sijaan vaurion ollessa osittainen voi tilanteen vakiintumiseen kulua muutamia vuosia. Tänä aikana mahdolliset lamassa olleet, mutta ehjiksi jääneet hermoradat ovat jo alkaneet toimia. Tilanteesta riippuen voidaan kuntoutuksella huomattavasti parantaa liikuntakykyä. Joka tapauksessa liikkumista joutuu yleensä harjoittelemaan vamman jälkeen. Pyörätuolin käyttö on opeteltava kuin lapsi opettelee kävelemään. Tosin aivan lievässä vammassa voi kävely heti sujua kuten ennenkin.

Mitä osittaisempi vaurion on ja mitä alempana sen on selkäytimessä, sen parempi yleensä liikuntakyky on. Kaikkiaan selkäydinvammaisista 10 % kävelee ilman apuvälineitä, 20 % apuvälineiden avulla, 60 % käyttää tavallista pyörätuolia ja 10% sähkökäyttöistä tuolia.

Toiminnallinen vauriotaso kertoo toimivien lihasten määrän sekä voiman ja se saadaan selville ASIA-tutkimuksella. Jokaisen on hyvä tietää sekä teoriassa että käytännössä tämä yksilöllinen ominaisuutensa. Liikunnalliseen toimintakykyyn vaikuttaa kuitenkin moni muukin vammaan tai muihin yksilöllisiin ominaisuuksiin liittyvä seikka, mm spastisuus, ruumiinrakenne ja ikä. Siksi tilannetta ei voi verrata toisiin, vaikka olisikin sama taso.

Liikunnallisen toimintakyvyn menetystä korvaamaan on olemassa apuvälineitä. Niiden käyttö kannatta opetella mahdollisimman hyvin. Vauriotasosta riippuen voi pyörätuolilla tehdä monenmoista. Siirtyminen vaikkapa sänkyyn vaatii lihasvoimaa, mutta erityisesti tekniikkaa ja sitä voi harjoitella. Liikkuminen on helpompaa, jos saa itse tuolin autoon. Parhaimmillaan rappusiakin on mahdollista mennä alas itsenäisesti ja jopa ylöskin, jos kaide on sopiva. Pyörätuolia on monenlaisia, kiinteärunkoisia ja kokoontaitettavia yms. Eri malleja kannattaa kokeilla. Tuoli on aina kompromissi liikkumisen ja istumisen välillä.

Myös kävelyyn tarvitaan usein apuvälineitä. Kyvystä nousta seisomaan tai kävelemään on aina hyötyä, joten sitä kannattaa harjoitella ahkerasti. Liikkuminen pyörätuolilla voi ainakin pidemmillä matkoilla olla toiminnallisempaa.

Apuvälineitä huolimatta moni vammautunut joutuu turvautumaan toisen ihmisen avustukseen päivittäisissä toimissa. Jos avun tarve on suuri, toteutuu avustus parhaiten palveluasumispäätöksen perusteella myönnetyllä henkilökohtaisella avustajalla.

Itsenäinen autolla ajo helpottaa elämää huomattavasti. Nykyään vähäisilläkin lihasvoimilla on mahdollista autoilla, kun kaikki uusin teknologia on otettu käyttöön. Uusia ulottuvaisuuksia liikkumiseen voi saada mönkijällä tai moottorikelkalla. Lähimmäs luontoa voi kuitenkin päästä kanootilla ja hiihto- tai laskettelukelkalla.

Liikuntakyvyn parantaminen ja ylläpitäminen edellyttää kuntoutusta, joka voi olla rankkaakin fyysistä harjoitusta ja toisaalta monialaista, kaikki elämän alueet huomioon ottavaa toimintaa. Erityisen olennaista se luonnollisesti on vammautumisen jälkeisinä kuukausina, mutta laitoskuntoutusjaksot ja avoterapiat on välttämättömiä usein myöhemminkin. Kuntoutusta pitää hakea kuntoutussuunnitelman perusteella KELA:lta, vakuutusyhtiötä tai kunnan terveydenhuollolta.

Vamman liitännäisvaikutukset saattavat heikentää toimintakykyä vuosikymmenien saatossa. Luonnollisesti ikä aiheuttaa siitä osan, mutta nivelten kulumamuutokset ja erilaiset jännevaivat saattavat vaikeuttaa liikkumista. Siksi myös omaehtoinen yleis- ja lihaskunnosta huolehtiminen on tärkeää jo ennaltaehkäisynäkin.

Spastisuus (joustokankeus)

20-08-2003 / AD

Spastisuus on lihaksen tahatonta liikettä. Täysin “halvaantunut” lihas voi krampata itsekseen tai osittain toimiva lihas on kankea. Spastisuuden syynä on vaurion alapuolelle jääneen selkäytimen itsenäinen refleksitoiminta, ns. ylemmän liikehermosolun vaurio. Jos vamma on lannerangan alueella tai alempana on halvaus yleensä veltto. Spastisuutta ei siis tule kaikille.

Välittömästi tapaturman jälkeen on vammatason alapuolelle jäänyt selkäydin on lamassa eikä mitään refleksitoimintaa ole (spinaalishokki). Jos osa selkäytimestä on jäänyt toimivaksi vamman alapuolelle, spastisuutta ilmaantuu yleensä muutaman viikon kuluttua ja se lisääntyy hiljalleen useita kuukausia. Spastisuutta ei voi hallita tietoisesti, koska säätelevät yhteydet aivoihin ovat joko kokonaan tai osittain poikki. Jos spastisuus on haittaavaa tai se myöhemmin lisääntyy, on se hoidettava.

Selkäytimen spontaani refleksitoiminta aiheuttaa “perusspastisuuden”, jonka määrä on yksilöllinen ja voi haittaavuudeltaan olla vähäistä tai hyvinkin vaikea. Ylimääräistä ärsytystä aiheuttavat tekijät vammatason alapuolella voivat myös lisätä spastisuutta. Lisääntyvän, “ylimääräisen” spastisuuden syy on pyrittävä löytämään. Vammautuneella itsellään on useinkin mielessään mahdollinen spastisuutta aiheuttava vaiva. “Kipua” tuottava iho-ongelma (vaikkapa kovalla istuminen) lisää spastisuutta usein välittömästi. Rakkotulehdus aiheuttaa spastisuutta tunneissa. Peräpukamat voivat lisätä spastisuutta hiljalleen ja vaihtelevasti.

Parhaiten ja ensisijaisesti vammatason alapuolen tilanne tulee selvittää lääkärin käsin suorittamalla kliinisellä tutkimuksella. Tällöin katsotaan huolellisesti iho, kynnet yms. Jos syy ei selviä, saadaan kuitenkin usein vinkki siitä, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Syy voi löytyä esim. virtsateistä tai suolistosta, joiden tila tulee selvittää tarkemmilla tutkimuksilla. Jos ongelma ei muuten selviä, on tehtävä selkäytimen magneettikuvaus. Taustalta saattaa löytyä vaikkapa syringomyelia eli selkäytimen ontelotauti.

Spastisuudesta voi myös olla hyötyä. Pyörätuolissa istuvan tasapaino voi olla parempi, istuminen tukevampaa. Osittaisessa vammassa sopiva spastisuus alaraajojen lihaksissa voi helpottaa kävelyä. Tetralla spastisuus voi parantaa käden tarttumaotetta.

Itsensä huolellinen perushoito ja tarkkailu on parasta spastisuuden ennalta ehkäisyä ja itse asiassa myös hoitoa. Lihasten venyttely joko itse tai fysioterapiassa lievittää spastisuutta, myös lämpö voi auttaa. Spastisuuden hoidosta onkin hyödyllistä keskustella fysioterapeutin kanssa.

Usein spastisuuteen tarvitaan kuitenkin lääkehoitoa. Baklofeeni (Baclon, Baclopar, Lioresal) on lääke, jota yleensä kannattaa ensimmäiseksi kokeilla. Sirdalud on toinen spastisuuden peruslääke. Diapam vanha, mutta hyvä lääke sisältäen kuitenkin riskin riippuvuuteen. Muitakin voi kokeilla, esim. Rivatrilia lihasnykäyksiin. Kaikista lääkkeistä voi olla sivuvaikutuksia. Yleensä kannattaa yhden lääkkeen annosta nostaa hiljalleen, kunnes tulee toivottu vaikutus tai liian haitallisia sivuvaikutuksia. Vasta sitten aloitetaan toisella lääkkeellä.

Botox on hermomyrkky, jolla voidaan lihas lamata noin 3-4 kuukaudeksi. Lääke ruiskutetaan suoraan lihakseen, joten vain joitakin ja yksittäisiä lihaksia voidaan hoitaa.

Baclofen-pumppu asennetaan ihon alle ja ohuella katetrilla ruiskutetaan baklofeenia suoraan selkäydinnestetilaan. Menetelmällä on aika hyviä kokemuksia muuten vaikeahoitoisesta ja invalidisoivasta spastisuudesta. Tilanne tulee kuitenkin huolellisesti tutkia ennen pumpun asentamista, ettei taustalle jää muulla tavoin hoidettavaa perussyytä. Lääkkeen teho on myös selvitettävä ensin ihon läpi asennetulla katetrilla.

Kirurgisia hoitoja, joissa katkaistaan hermoja tai hermojuuria, on olemassa, mutta niihin nykyisin joudutaan turvautumaan vain harvoin

Kipu

20-08-2003 / AD

Kipu on yleensä hälytysmerkki siitä, että elimistössä on jotakin vialla. Siihen pitäisi siis reagoida järkevästi ja poistaa vika tai välttää aiheuttamasta kipua. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, on siirryttävä sänkyyn, vaikka olkapää onkin huonossa kunnossa. Hermoperäisessä kivussa ei edes tiedetä mitään tekijää, jonka voisi poistaa, kipu on jo iskostunut hermostoon. Kipu on monisäikeinen asia ja sen kanssa voi myös oppia tulemaan toimeen. Tässä auttavat kivunhallinta ja kipuryhmät.

Selkäydin vammaan ei sinänsä kuulu tuki- ja liikuntaelinperäinen kipu. Selkäydinvamma aiheuttaa kuitenkin aina poikkeavaa kuormitusta elimistölle. Pyörätuolin käyttö rasittaa varmasti olkapäitä ja yläraajoja tavalla, johon niitä ei ole suunniteltu. Kävelyssä lihasepätasapaino tai lihasvoiman puute voi kuormittaa niveliä. Erinäistä kolotusta ja kremppaa syntyy siis helposti. Itsestä on pidettävä huolta ja pyrittävä myös vaivojen ennaltaehkäisyyn, kuten nivelten kulumamuutosten ja jännevaurioiden estämiseen. Lihashuolto ja itse toteutetut venyttely ja kuntosaliohjelmat ovatkin todella avainasemassa pyörätuolin käyttäjällä.

Hermoperäinen kipu tuntuu usein pistelynä tai poltteluna vammatason alapuolella alueilla, joiden tunto on alentunut tai poissa. Kipu johtuu hermoston antamasta virheellisestä tiedosta, eikä kipuilevalla alueella ole useinkaan mitään “vikaa”. Tilanne on kuitenkin huolellisesti selvitettävä, ettei mitään paikallista ongelmaa jää hoitamatta. Hermoperäisen kivun hoito on yleensä hankalaa, mutta ainakin lievitystä siihen lähes aina on saatavilla. Tavalliseen kipuunkin sen kroonistuessa voi tulla hermoperäistä luonnetta. Selkäydinvammaan voi muutenkin tyypillisesti tulla tällaista sekamuotoista kipua.

Tuntopuutoksien vuoksi saattaa normaali kiputuntemus puuttua kokonaan. Luunmurtuma saattaa aiheuttaa vain lisääntynyttä spastisuutta tai poikkeavaa hikoilua. Samoin umpisuolen tulehduksen voi huomata vain vatsalihasten spastisuutena, huonovointisuutena ja kuumeena. Elimistöä on siis opittava tarkkailemaan ja muistettava kertoa kiputunnon puuttuminen myös lääkärille.

Nivel- tai lihasperäinen kipu on selkäydinvammaisella selvitettävä ja hoidettava huolellisesti, koska toimintakyky voi romahtaa pienestäkin esim. olkapää vaivasta, joka ei kävelevää ihmistä paljoakaan haittaisi.

Hermoperäisen kivun selvittelyissä olisi yleensä hyvä tehdä selkäytimen alueen magneettitutkimus. Myös selkäydinpuudutus voi auttaa diagnoosin teossa. Suurimmissa sairaaloissa on kipupoliklinikoita, joissa moniammatillinen henkilökunta on perehtynyt erityisesti kivun hoitoon.

Nivel-, lihas ja jännevaivoihin käytetään yleensä tulehduskipulääkkeitä. Pitkään käytettäessä sivuvaikutukset on otettava huomioon ja lääkkeitä tulee käyttää harkiten. Hermoperäisen kipuun ei ole omaa lääkettään vaan hoitoon käytetään tyypillisesti epilepsia-, masennus- tai rytmihäiriölääkkeitä. Joskus on pakko käyttää morfiinin sukuisia lääkkeitä.

Monennäköisin fysioterapeuttisin keinoin voidaan kipua lievittää. Fysikaaliset hoidot ovat luonnollisesti käytössä kivun lievityksessä ja myös akupunktiota kannatta kokeilla. Hermoperäisessä kivussa voi TNS-sähköhoito olla hyödyllinen. Hankalissa vaivoissa voi puuduteruiskeista olla hyötyä ja joskus voidaan lääkeainepumpulla ruiskuttaa lääkettä suoraan selkäydinnestetilaan

Rakon toiminta

18-01-2005 / AD

Missä on vessa ja miksiköhän sen ovi on noin kapea? Ongelmat rakon toiminnassa voivat olla kiusallisia ja rajoittaa elämää. Pitkälle ollaan kuitenkin päästy. Enää ei ole pelkoa kuolemasta munuaisten vajaatoimintaan vaan kyse on elämän laadusta. Parempia hoitomuotoja ja apuvälineitä on otettu käyttöön ja onneksi niitä näyttää myös olevan tulossa lisää.

Selkäydinvamma vaikuttaa lähes aina haitallisesti virtsarakon toimintaan. Virtsaamista säätelevä keskus sijaitsee aivan ytimen alapäässä, joten myös matalissa vammoissa rakon toiminta häiriintyy. Osittaisissakin vammoissa on useimmiten vaivoja, vain noin 10 % vammautuneista kertoo rakon toiminnan olevan täysin normaalia. Rakon toimintaan liittyviä ongelmia ovat rakkotyypistä riippuen virtsaamistarpeen tunteen puuttuminen, pidätyskyvyttömyys, kastelu ja rakon huono tyhjentyminen. Lisäksi haittana ovat komplikaatiot kuten virtsatietulehdukset ja oireet autonomisesta dysrefleksiasta.

Munuaiset poistavat elimistöstä kuona-aineita ja ne osallistuvat myös kivennäis- ja nestetasapainon säätelyyn. Munuaisesta, joita on yleensä kaksi, lähtee virtsanjohdin rakkoon. Rakko on lihasseinämäinen säkki, joka varastoi virtsan. Virtsaa erittyy vuorokaudessa keskimäärin noin 1,5 litraa. Rakko tyhjentyy virtsaputken kautta. Kun rakko on täynnä (yleensä noin 0,5 litraa) ja ihminen haluaa virtsata, rakkolihas supistuu ja sulkijalihakset rentoutuvat. Normaalisti siis rakko tyhjenee sen enemmän sitä miettimättä, ilman painetta ja kokonaan. Tyhjentymisen hermostollinen säätely tapahtuu selkäytimessä virtsaamiskeskuksessa tasolla S2-4. Aivojen osuus on vain luvan antaminen, kun hetki on sopiva.

Rakon toimintahäiriöt voidaan luokitella usealla tavalla, yleensä perusteena on urodynaaminen tutkimus. Tyypillisimmät kaksi rakkotyyppiä ovat yliärtynyt (spastinen) rakkolihas ja spastinen sulkijalihas (yleensä vammoilla yli T12) sekä veltto rakko ja sulkijalihas (yleensä matalissa vammoissa alle T12).

Osittaisessa vammassa, jolloin tunto on tallella, pissahätä tuntuu yleensä lähes normaalisti. Täydellisissä vammoissa hädän tunteen voi yleensä oppia päättelemään epäsuorasti. Korkeilla vammoilla (yli T6) se voi tuntua väreinä tai hikoiluna ja matalilla (alle T10) paineena tai kramppina vatsanpohjassa. Vammoissa T6-T10 rakon täyttymistä ei välttämättä huomaa lainkaan. Täyden rakon voi myös opetella sormin tunnustelemaan alavatsalta.

Rakon tyhjentämistapa on aina arvioitava yksilöllisesti ja vuosien varrella voi siihen olla tarpeen tai järkevää tehdä muutoksia. Urodynaamisella tutkimuksella kartoitetaan rakon ja sulkijalihasten toiminta ja tämä on perusta lääketieteellisesti turvallisen tavan valinnalle. Toimintakyky, erityisesti yläraajoissa, määrittää paljon rakon hoidon mahdollisuuksia. Myös elämäntavat ja henkilökohtaiset tottumukset luonnollisesti vaikuttavat.

Osittaisessa vammassa rakon tyhjentäminen voi sujua “normaalisti”, vaikkakin ongelmina voivat olla esim yliärtyneen rakon aiheuttama kiire tai ettei rakko tyhjene kokonaan. Osa porukasta voi myös joutua avustamaan tyhjentymistä painamalla käsin alavatsaa tai pinnistelemällä vatsalihaksin.

Toistokatetrointi on nykyisin hyvin yleinen tyhjentämistapa ainakin vammautumisen jälkeen. Iso osa selkäydinvammaisista käyttää sitä myös pysyvästi joko ainoana tai yhtenä menetelmänä. Katetroinnin ylivoimainen etu on, että rakko tyhjenee ilman ylimääräistä painetta kokonaan tyhjäksi.

Vanha, mutta edelleen paljon käytössä oleva tapa on rakon tyhjentymisrefleksin käynnistäminen naputtelemalla alavatsalle. Naputtelua joudutaan usein tehostamaan rakon painamisella. Joskus joudutaan käyttämään katetria vatsanpeitteiden läpi (ns. Cystofix), kestokatetria virtsaputken kautta tai on pakko tehdä avanne.

ONGELMIA

Kastelu voi olla ongelmana pidätyskyvyn puuttuessa. Rakon säännöllinen tyhjentäminen saattaa auttaa. Rankasti spastisen rakon kanssa, joka vetää vain 150 ml virtsaa, ei voi kuitenkaan tulla toimeen ilman apuvälineitä. Miehelle apuvälineet tuovat helpotusta , mutta nainen on pulassa. Juomisen rajoittaminen voi joskus olla järkevää. Toisaalta ongelmaksi voi muodostua hyvin toimivat vatsalihakset ja veltto sulkijalihas. Onneksi nykyään on myös keinoja tilanteen parantamiseksi, josta kerrotaan tiedoston lopussa. Urologin kanssa kannattaa siis keskustella.

Autonominen dysrefleksia on oireyhtymä, joka voi tulla rakko-ongelmien laukaisemana korkeilla vammoilla (yli T6). Oireina ovat tavallisemmin liiallinen hikoilu tai jyskyttävä päänsärky.

Normaalisti virtsassa ei ole bakteereja. Selkäydinvamma altistaa tulehduksille monilla tavoin. Rakon toimintahäiriö heikentää puolustusjärjestelmää, joka on rakon ja virtsaputken seinämien limakalvolla. Bakteerit tulevat lähes aina virtsaputkea pitkin. Rakkoon mahdollisesti jäävä jäännösvirtsa on erinomainen elatusaine bakteereille, niillä on siellä ruokaa ja lämmintä. Siksi säännöllinen ja mahdollisimman täydellinen tyhjentäminen on tärkeää.

Normaalit rakkotulehduksen oireet esim. kirvely virtsatessa eivät aina välttämättä tunnu. Merkkeinä ovat yleensä muutokset rakossa esim. lisääntynyt kastelu ja tihentynyt tarve tyhjentää rakkoa tai spastisuus ja kipu. Kuumeen ja muiden yleisoireiden takaa kannattaa yleensä etsiä rakkotulehdusta. Oireinen tulehdus hoidetaan antibiooteilla resistenssimäärityksen (vastustuskyky antibiooteille) mukaan. Kuurin tulee olla vähintään 10 vrk. Runsas juominen on hyödyllistä ainakin, jos rakko tyhjennetään naputtelemalla. Toistokatetroitaessa ei ylimääräisestä juomisesta välttämättä ole paljoakaan hyötyä, katetrointi kertojen lisäämistä voi harkita. Jos virtsasta löytyy bakteereja, mutta mitään oireita ei ole, jäädään tilannetta vain seuraamaan. Jos tulehduksia on usein, voi estolääkitystä käyttää. Aina estoläääkitys ei kuitenkaan auta.

Munuaisten vajaatoimintaa voivat aiheuttaa bakteeritulehdukset sekä rakossa muodostuva korkea paine. Alkuvaiheessa toiminnanvajauksesta ei ole oireita eikä sitä voida todeta verikokeella. Siksi tilannetta tulee siis seurata esim. ultraäänitutkimuksella, jolloin voidaan muutokset todeta jo varhaisvaiheessa (mm. virtsajohtimien laajentuminen paineen vaikutuksesta). Säännöllinen seuranta on erityisen tärkeätä, jos tulehduksia on paljon tai rakon paine nousee korkeaksi.

Virtsatiekiviä syntyy helpommin akuuttivaiheessa, kun kalkkia liukenee luustosta. Myöhemmässäkin vaiheessa esim. tulehdukset voivat saada kiviä aikaan. Oireena rakon toiminnan huononeminen tai jatkuva tulehdus, kivi virtsanjohtimessa aiheuttaa voimakkaan kivun. Rakkokivi näkyy yleensä ultraäänessä.

TUTKIMUKSET

Rakkotyypistä ja ongelmista riippuen urologisessa kontrollissa tulisi käydä 1-3 vuoden välein. Urodynamiikassa rakkoa täytetään nesteellä tai kaasulla ja mitataan rakon painetta sekä sulkijalihasten toimintaa. Tutkimus on tärkeää tehdä vammautumisen jälkeen ja tulisi toistaa, kunnes rakon tilanne on vakiintunut (1-2 vuotta). Sen jälkeen tehdään vain tarvittaessa, esim. rakon toiminnan muuttuessa. Urodynamiikka tulee tehdään antibioottisuojassa.

Ultraääni on helppo perustutkimus, jolla nähdään rakon, virtsajohtimien ja munuaisten muoto. Esim. paineen varhaiset haitalliset vaikutukset voidaan todeta RIITTÄVÄN AJOISSA. Rutiininomaisessa seurannassa usein ultraääni onkin riittävä tutkimus.

Urografia on röntgentutkimus, jossa käytetään virtsaan erittyvää varjoainetta (ruiskutetaan laskimoon). Varjoaine latautuu munuaisiin ja sitten erittyy virtsan mukana rakkoon. Näin saadaan karkea kuva munuaisten toiminnasta ja erittäin hyvä käsitys virtsateiden tilanteesta.

Renografiassa ruiskutetaan laskimoon radioaktiivista ainetta, joka hakeutuu munuaisiin ja sieltä rakkoon. Tutkimus antaa hyvän käsityksen munuaisten verenkierrosta ja siten myös niiden toiminnasta.

Rakon tähystyksellä (kystoskopia) nähdään suoraan rakkoon ja samalla voidaan tehdä myös tehdä joitain toimenpiteitä.

HOIDOT

Ns. antikolinergiset lääkkeet (Cystrin, Detrusitol, Ditropan, Spasmolyt plus ja Vesicare) lamaavat rakkolihasta ja siten vähentävät sen ärtyvyyttä ja lisäävät rakon tilavuutta. Spasmolyt plus ja Vesicare ovat uusimpia Suomessa markkinoille tulleita valmisteita ja lähivuosina saattaa vaihtoehtoja tulla lisää. Sivuvaikutuksina ovat mm. suun kuivuminen ja ummetus. Niin sanotuilla rakkoselektiivisillä valmisteilla sivuvaikutuksia pitäisi periaatteessa olla vähemmän, mutta kaikkien valmisteiden kohdalla on yksilöllisiä eroja. Vain kokeilemalla voi tietää, mikä valmisteista tehoaa parhaiten ilman hankalia sivuvaikutuksia. Antikolinergit heikentävät tyhjentymistä naputeltaessa, koska lamaavat rakkolihasta. Parhaimmillaan ne sopivat toistokatetroinnin kanssa.

Naputtelemalla rakon tyhjentymistä tai valumista helpottamaan voi kokeilla tamsulosiini-lääkitystä (Omnic, Expros) tai uudempana lääkkeenä alfutsosiinia (Xatral). Minirinillä voidaan turvallisesti saada aikaan tilapäinen virtsan esityksen voimakas väheneminen vaikkapa lentomatkan ajaksi.

Estolääkkeinä käytetään yleisimmin nitrofurantoinia tai trimetopriiniä,. Vaihtoehtona on Hipeksal, joka ei varsinaisesti ole antibiootti. Rutiininomaisesti estolääkitystä ei nykyään kuitenkaan käytetä, vaan tulehduskierteessä tilanteesta pitää neuvotella lääkärin kanssa.

Sulkijalihasten halkaisu voi olla hyvä vaihtoehto urtsin käyttäjälle, jos on ongelmia esim autonomisesta dysrefleksiasta tai suuren jäännösvirtsan aiheuttamista tulehduksista. Ehkä näitä leikkauksia tehdään nykyään Suomessa liian vähän.

Rakon laajennusleikkaus voidaan tehdä, jos kasteluongelma on todella haittaava. Rakkoa voidaan laajentaa käyttämällä apuna suolta tai kuoria rakon lihaskerrosta ja siten heikentää sitä. Leikkauksen jälkeen rakko tyhjennetään toistokatetroinnilla.

Hankalissa tilanteissa voidaan tehdä kontinentti suolisäiliö. Suolen osasta tehdään virtsaa keräävä säiliö, jota tyhjennetään katetroiden esim. navan kautta. Tavallinen avanne voi joskus olla välttämätön munuaisten toiminnan pelastamiseksi.

Botox-lääkettä voidaan tilanteen mukaan ruiskuttaa lamaamaan joko rakko- tai sulkijalihasta.
 

Rakkostimulaattori on yksi spastisen rakon hoitomuoto. Kyseessä on monimutkainen leikkaus, joita ei ainakaan vielä tehdä Suomessa. Ainakin yksi suomalainen selkäydinvammainen on leikattu Tukholman Karoliinisessa sairaalassa.

Rakon hoitoon on tarjolla useita apuvälineitä. Suomessa käytettävät katetrit ovat veden avulla itseliukastuvia ja siten helppokäyttöisiä. Urinaalikondomeja ja -pusseja on usean mallisia ja niitä on vain kokeiltava itselleen sopivan löytämiseksi. Sama pätee vaippoihin ja tippasuojiin.

Suolen toiminta

20-08-2003 / AD

Selkäydinvamma aiheuttaa suolen toimintaan kahdenlaisia muutoksia: se hidastuu ja sulkijalihasten hallinta heikkenee tai puuttuu. Hidastunut toiminta aiheuttaa helposti ummetusta ja usein suoli joudutaankin “toimittamaan” tiettyinä päivinä. Pidätyskyvyn puute voi tuoda erityisiä ongelmia ripulin aikana. Yleensä näiden muutosten kanssa kuitenkin pärjäillään.

Suolen sisältöä vie eteenpäin ns. “peristalttinen liike”, joka on suolen seinämän lihastoimintaa. Tämä liike hidastuu hermovamman seurauksena. Kuitenkin seinämän toiminta jatkuu, tosin siis lähes aina laiskemmin. Vamman taso vaikuttaa toimintaan hieman. Matalassa vammassa suoli ja sulkijalihakset voivat olla veltompia. Varsinaista spastisuutta suoleen ei tule, tosin peristalttinen liike ei aina koordinoidu hyvin.

Pyörätuolin käyttö tai oikeastaan normaalin kävelyn ja liikkumisen puute hidastaa suolen toimintaa entisestään. Käytännössä siis aika ruoan kulkeutumisesta suusta peräsuoleen voi kaksin tai kolminkertaistua aiheuttaen ulosteen kuivumista ja ylimääräistä kertymistä sekä ummetusta.

Peräsuolen ulomman sulkijalihaksen hallinta on tahdonalaista. Hermotus lähtee tasolta S2-4, joten yleensä selkäydinvamma vaurioittaa tätäkin toimintaa.

Kuitupitoinen ruokavalio ehkäisee ulosteen kuivumista ja lisää suolen sisältöä edistäen suolen toimintaa. Luumut ovat esimerkki vanhoista konsteista. Myös monin lääkkeenomaisin valmistein saadaan parannettua tilannetta. Voidaan ajatella liikunnan ja seisomis- sekä kävelyharjoitusten normaalistavan suoliston toimintaa. Riittävä juominen on tärkeää, tosin se voi olla joskus ristiriidassa rakon tilanteen kanssa.

Osittaisessa vammassa suolen tyhjentyminen voi tapahtua kuin ennenkin, eli silloin kuin hätä tulee. Myös täydellisessä vammassa ulostaminen tapahtua samoin. Suurin osa vammautuneista oppii tuntemaan, milloin on hätä. Ongelmiksi voi tulla kuitenkin pidätyskyvyn puute ja suolen hidastuneesta toiminnasta johtuva liiallisen ulosteen kertyminen. Monen ei ole mahdollista odotella hätää tuntemusten puuttumisen tai pidätyskyvyttömyyden vuoksi. Tällöin suoli joudutaan “toimittamaan” tiettyinä päivinä ja tiettyyn aikaan lääkkein, peräruiskein ja/tai tuseeraamalla. Se voi olla vaikkapa joka aamu tai kaksi kertaa viikossa. Elämän rytmi määrää toimitusajankohdan, useimmiten se on aamuisin.

Suolen toimittamista voi helpottaa suolen sisäisten “refleksien” hyödyntäminen. Tuseeraus tarkoittaa sormin peräsuolen sulkijalihasten venyttämistä/ärsyttämistä tyhjennysrefleksin laukaisemiseksi, mutta myös ulosteen auttamiseksi sormin ulos. Syömisen jälkeen suoli voi toimia helpommin. Hankalissa tilanteissa voidaan joutua käyttämään suolen huuhteluhoitoja (ECC ja colonterapia).

Omiin tottumuksiinsa jumahtaa helposti, joten niitä on aika ajoin hyvä arvioida kriittisestikin. Säännöllinen rytmi voi kuitenkin olla tärkeää. Jos joutuu istumaan yli kolme tuntia viikossa pöntöllä, on se liikaa. Mikään ei estä yrittää “kouluttaa” suolta vuosikymmenienkin rutiinien jälkeen.

Suolen sisällön massaa voidaan lisätä kuitupitoisilla valmisteilla (esim. Agiocur). Useimmat niistä sisältävät myös hieman suoliston peristaltiikkaa edistävää ainetta (esim. Agiolax, Laxamucil, Vi-Siblin). Vettä voidaan ulostemassaan lisätä tietyillä sulamattomilla sokereilla (esim. Levolac) tai Movicolilla. Järkevä yhdistelmä voikin olla lisätä sisällön massaa ja pyrkiä ehkäisemään ulosteen kuivumista hitaasti toimivassa suolessa.

Suolen peristaltiikkaa voidaan lisätä lääkkeillä kuten Pursennid tai Laxoberon. Näitä käytetään usein suolen toimittamista edeltävänä iltana. Mitä vähemmällä määrällä peristaltiikkaa lisääviä valmisteita pärjää, sen parempi.

Suolen toimittamiseen saatetaan tarvita pienoisperäruiskeita, kuten Microlax tai Toilax.

Imodiumia voidaan tarvita ripulin aikana suolen toiminnan hidastamiseen, mutta sitä voi joskus harkinnan jälkeen käyttää myös säännöllisesti.

Äkillinen ripuli on yleensä virusten tai bakteerien aiheuttama. Pitkäaikaisessa ripulissa on myös muut sairaudet, esim keliakia ja laktoosi-intoleranssi poissuljettava. Ulosteen pidätyskyvyttömyyteen on saatavilla vaippoja ja muita apuvälineitä. Hankalissa tilanteissa voi käyttää erityistä tamponia. Eräs kekseliäs herramies käytti etelän matkalla trasselia ripulin aikana.

Suolikaasun purkaukset voivat olla äänekkäitä ja haisevia ja siten siis melko kiusallisia. Mitään patenttilääkettä ei ole, mutta Cuplatonia voi kokeilla.

Peräpukamat voivat tulla väistämättä vuosien ja vuosikymmenien saatossa. Istuminen sinänsä ja suolen toimittamiset altistavat niiden muodostumiselle. Ongelmiksi voi tulla verenvuoto, autonominen dysrefleksia ja spastisuus. Peräpuikot rauhoittavat tilannetta. Leikkaushoito voi kuitenkin pidemmällä aikavälillä olla välttämätön, viimeistään silloin, kun ulkoisia pukamia ei enää saa työnnettyä takaisin.

Vatsasairauksia diagnosointi voi olla ongelmallista. Tuntopuutosten vuoksi esim. umpilisäkkeen tulehduksen oireet eivät tunnu normaalisti. Hälytysmerkkejä ovat kuume, kovasti spastiset vatsalihakset ja huonontuva yleistila.

Lisätietoa:
Artikkeli Duodecim - Vaikean ummetuksen hoito 

Seksuaalitoiminnot

24-08-2003 / AD

Sukupuolielämä on tärkeää, mutta hyvin yksilöllistä. Sen tulisi tietenkin jatkua myös vammautumisen jälkeen. Tähän on koottu “tietoa “ sukupuolielinten toiminnoista selkäydinvamman jälkeen. Avoin keskustelu voi olla hyödyksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Tyydyttävään seksielämään on kaikki mahdollisuudet.

Kyselytutkimuksen mukaan tuntopuutokset ovat suurin yksittäinen tekijä, joka haittaa sukupuolielämää selkäydinvamman jälkeen. Toisaalta häiriintynyttä tuntoa voi myös käyttää hyväksi, nämä alueet saattavat olla herkistyneitä myös miellyttävälle kosketukselle. Jos sukupuolielinten alueella on tuntopuutoksia, kannattaa käyttää muita, hyvin tuntevia erogeenisiä alueita hyödyksi.

Riippumatta ytimen vaurion tasosta tai laadusta, iso osa selkäydinvammaisista kokee orgasmin, jokaisella sen varmaakin omanlaisensa hyvänolontunne. Kenenkään on turha väittää, ettei täydellisen vamman omaava voisi saada orgasmia.

NAINEN

Lähes aina yhdyntä on mahdollinen. Emättimen ja klitoriksen reagointi kosketukselle tai psyykkiselle kiihottumiselle voi olla puutteellista, mutta tarvittaessa esim. liukastusvoiteet parantavat tilannetta. Lääkkeiden vaikutusta tutkitaan. Jos yhdyntään liittyy ongelmia, ovat ne kuitenkin lähes aina voitettavissa. Vinkkejä spastisuuden, nivelten jäykistymien, kivun ja rakon toiminnasta kannatta kysyä muita vammautuneita tai seksuaalineuvojalta.

Periaatteessa vaurio selkäytimessä ei vähennä naisen hedelmällisyyttä. Aivolisäkkeen hormonit saavat aikaan munasolun irtoamisen munasarjoista. Munasolu kulkeutuu munanjohtimien kautta kohtuun. Pääsääntöisesti tähän tapahtumasarjaan ei vammalla ole mitään vaikutuksia. Vammaan epäsuorasti liittyvät ongelmat, esim. huono yleiskunto ja jotkin lisäsairaudet voivat kuitenkin periaatteessa naisen hedelmällisyyttä alentaa.

Vammautumisen jälkeen voivat kuukautiset olla poissa ainakin muutaman kuukauden, jolloin munasolu ei irtoa. Kuukautiset siis kuitenkin palaavat, jollei mitään erityistä syytä ole. Kuukautisten alkamista ei voi kuitenkaan etukäteen tietää, joten myös tuona aikana on ehkäisystä pidettävä huolta. Jos raskaaksi tulemisessa esiintyy vaikeuksia, niitä voidaan hoitaa hedelmättömyyden syyn mukaisesti samoin kuin muilla naisilla.

Raskautta on syytä seurata tavallista huolellisemmin tilanteeseen perehtyneessä sairaalassa.. Riskeinä ovat mm. virtsatietulehdus, alaraajojen laskimoiden veritulppa, anemia ja painehaava. Ottamalla huomioon nämä lisääntyneet riskit voidaan haitalliset ongelmat välttää. Mitään vaaraa esim. sikiön epämuodostumilla ei ole.

Ennenaikaisia synnytyksiä esiintyy jonkin verran enemmän kuin muilla naisilla. Kohdunsuun tilanteen tarkkailu tulee aloittaa ajoissa ja jatkaa sitä säännöllisesti. Synnytyksen käynnistymiseen liittyviä kohdun supistuksia ei ehkä huomaa ja lapsiveden menon tunnistamisessa voi olla ongelmia.

Raskausaikana on selvittävä joidenkin päivittäisten toimien vaikeutumisesta. Liikkuminen, siirtymiset ja esim. rakon toiminta voivat muuttua hankalammiksi. Näistä tilapäisistä ongelmista pääsee yli avustuksella, apuvälineillä ja kyselemällä muiden kokemuksia. Äidin käytössä olevien lääkkeiden sopivuus sikiölle on varmistettava.

Synnytystavan valinta tapahtuu kuten vammattomalla naisella, eli asiaan vaikuttavat mm. sikiön asento, lantion mitat yms.. Käytännössä kuitenkin aika usein turvaudutaan keisarinleikkaukseen, vaikkei mitään selvää tarvetta ehkä olisikaan. Alatiesynnytyksissä saatetaan joskus tarvita imukuppiavustusta, jos vatsalihasten ponnistusvoima on alentunut. On muistettava riski autonominen dysrefleksia -oireyhtymään, jossa vamma korkeammalla kuin T6. Oireyhtymän voi laukaista kohdun voimakkaat supistelut ja avautumisvaiheeseen liittyvät normaalisti kipuna tuntuvat ärsykkeet. Tällöin ongelmaksi voi muodostua verenpaineen vaarallinen nousu ja siihen liittyvä voimakas päänsärky. Oireet voidaan ehkäistä riittävän varhaisella epiduraali -puudutuksella.

Liikuntavamman vuoksi voi lapsen hoidossa moni asia aluksi tuntua hankalalta, mutta kysymällä muiden ratkaisuja ja apuvälineitä sekä avustustakin käyttäen niistä kyllä selviää.

MIES

Erektio eli siittimen jäykistyminen voi olla vammautumisen jälkeenkin hyvä ja riittävä yhdyntään. Jos erektio ei ole riittävä tai sitä ei tule lainkaan , voidaan nykyisillä hoidoilla tilanne lähes aina saada tyydyttäväksi. Suun kautta otettavista lääkkeistä Viagra on kokemusta ja se yleensä toimii. Uusia lääkkeitä ovat Cialis ja Levitra, jotka vaikutusmekanismiltaan Viagran kaltaisia ja siten todennäköisesti myös tehokkaita. Uprima toimii harvemmin. Pistoshoito edelleen hyvä vaihtoehto, jos e.m. lääkkeistä ei ole apua.

Siemensyöksy on hermoston säätelemä toiminta, joka usein häiriintyy selkäytimessä olevan vaurion vuoksi. Tilannetta, jossa siemensyöksyä ei yhdynnässä tule, sanotaan anejakulaatioksi. Vaikka siemensyöksy tulisikin, ongelmana voi kuitenkin olla siemennesteen heikentynyt laatu. Todennäköisesti se tapahtuu jo ensi kuukausina vammautumisen jälkeen, eikä enää pahene vuosien saatossa. Miksi siittiöiden liikkuvuus huononee, ei varmuudella osata selittää. Selkäydinvamma ei kuitenkaan aiheuta sellaisia muutoksia siittiöihin, jotka johtaisivat lapsen epämuodostumiin tai kehityshäiriöihin.

Jos kaula- tai rintarangassa olevan vaurion kohdalla selkäydin on kokonaan tuhoutunut (eli vaurion on täydellinen), on todennäköistä, että yhdynnässä tai masturbaatiolla ei tule siemensyöksyä. Osittaisessa tai lannerangan alueella olevassa vammassa siemensyöksyn todennäköisyys on suurempi. Varmasti ei voi tietää, ennen kuin kokeilee käytännössä. Jos siemensyöksy ei tule yhdynnässä, kannatta ensin kokeilla käsin masturbaatiota ja oikein hartiavoimin.

Joskus erektion parantaminen lääkkeillä tai pistoshoidolla voi helpottaa siemensyöksyn saamista masturbaatiossa tai yhdynnässä. Erityisesti, jos vamma on osittainen tai lannerangan alueella, auttaa myös psyykkinen kiihottuminen. Tunnelmaan virittäytyminen on aina tietenkin yksilöllistä.

Kaikissa osittaisissa ja niissä täydellisissä vammoissa, joissa tuntoraja on navan kohdalla tai ylempänä kannatta seuraavaksi kokeilla vibraattoria (tavallista käsikäyttöistä hieromalaitetta). Vibraattorin aiheuttama värähtely on todettu olevan paras ärsyke siittimen tuntohermopäätteille. Laitetta käytettään suoraan terskan alapinnalle. Kaikilla selkäydinvammaisilla miehillä vibraattori ei tuo tulosta, vaikka sen pitäisi toimia. Jos tietyt selkäytimen jaokkeet (T11-L2) ovat kokonaan tuhoutuneet, ei vibraattori voi edes teoriassakaan toimia. Tällöin seuraava hoito, jota kannattaisi kokeilla, on elektrostimulaatio peräsuolen kautta (ns. elektroejakulaatio).

Jos siemensyöksyä ei saada millään keinoin aikaiseksi, voidaan siittiöitä saada ohuella neulalla imettyä suoraa kiveksistä tai lisäkiveksistä. Nykyisin lähes jokaisessa lapsettomuuden hoidon yksikössä on mahdollisuudet näihin menetelmiin.

Jos haluaa tehdä lapsia, täytyisi ensin siis saada siemensyöksy. Jos kotikonstit eivät onnistu, voi kääntyä jonkin lapsettomuuden hoidon yksikön puoleen. Seuraava vaihe on analysoida siemenneste. Jos liikkuvia siittiöitä on riittävästi, voi vibraattorin käyttäjä yrittää tehdä lapsia kotonaan. Kuukautiskierron oikean ajankohdan määrittämiseksi kannattaa apteekista ostaa virtsasta tehtävä kotitesti (esim. Clearplan). Viimeistään, jos kuuden kuukauden yrittämisellä ei onnista, on ryhdyttävä varsinaisiin lapsettomuushoitoihin. Myös kumppanin gynekologinen tilanne tulee selvittää. Masturbaatiolla tai vibraattorilla saadusta siemennesteestä voidaan liikkuvat siittiöt “pestä”, ja jos niitä on riittävästä, laittaa suoraan kohtuonteloon ohuella katetrilla. Usein kuitenkin joudutaan menemään suoraan koeputkihedelmöitykseen.

Koeputkihedelmöityksessä naisen munasarjoihin kasvatetaan useita munarakkuloita hormonilääkityksen avulla. Munasolut kerätään munarakkulapunktiossa ja hedelmöitetään kumppanin siittiöillä soluviljelymaljalla. Kehittyneistä alkioista yksi tai kaksi siirretään kohtuonteloon ja loput voidaan pakastaa mahdollista myöhempää käyttöä varten. Jos siittiöiden hedelmöityskyky on huomattavasti alentunut voidaan munasolut mikrohedelmöittää. Tällöin ohuella injektiopipetillä yksi siittiö ruiskutetaan suoraan munasoluun. Kun siittiöt kerätään suoraan kiveksistä tai lisäkiveksistä, joudutaan aina tekemään mikrohedelmöitys.

Jos vaurio selkäytimessä on korkeammalla kuin T6 (käytännössä tuntoraja kämmenen leveys nännien alapuolella), on siemensyksyn yhteydessä olemassa riski ns. autonominen dysrefleksia -oireyhtymälle. Tällöin verenpaine saattaa voimakkaan tuntoärsykkeen (jollainen siemensyöksy on) johdosta nousta hetkellisesti vaarallisen korkealle ja seurauksena voi myös olla voimakas jyskyttävä päänsärky. Lievänä oireyhtymä voi aiheuttaa esim. rakon tyhjentyessä vilunväreitä, ihon kananlihaa ja liiallista hikoilua. Tällöin vibraattorin kokeilu tulee ensimmäisillä kerroilla tehdä verenpainetta mitaten ja nifedepiini -lääkityksen suojassa.

Iho-ongelmat

20-08-2003 / AD

Painehaavat ovat eniten terveydenhuoltoa kuormittava selkäydinvamman komplikaatio. Äkkiseltään ajatellen luulisi, että painehaavoilta olisi helppo välttyä. Niin ei kuitenkaan ole ja se kannattaa pitää mielessä.

Tuntopuutokset ovat tärkein painehaavoille altistava tekijä. Selkäydinvamma aiheuttaa myös muita riskitekijöitä painehaavoille:

  • Liikuntavamma vaikeuttaa asennon muutoksia, tämä korostuu vuodelevossa alkuvaiheen sairaalahoidossa, mutta altistaa myös päivittäin istuttaessa.
  • Lihasten surkastuminen vähentää pehmytkudoksia ihon ja luiden välissä.
  • Ääreisverenkierron säätely häiriintyy verisuonten menettäessä hermotuksensa.
  • Virtsarakon ja peräsuolen toimintahäiriö heikentää pidätyskykyä sekä korkeilla vammoilla autonomisen hermoston häiriö joskus lisääntynyttä hikoilua. Virtsa, uloste ja hiki iholla edesauttavat painehaavojen syntymistä.
  • Ainakin alkuvaiheessaan selkäydinvamma heikentää yleiskuntoa. Kuumeisena ja sairaana painehaavaumat syntyvät helpommin aineenvaihdunnan vilkastuessa ja kyvyn huolehtia itsestään heiketessä. Sairaalaan joutuminen kuumeisen virtsatieinfektion vuoksi onkin monesti ollut alku hankalalle painehaavalle.


Monilla käytännön vinkeillä voidaan vähentää riskiä painehaavojen syntymiselle. Tällaisia ovat mm:

  • Vältä istumista kovalla alustalla.
  • Vältä ryppyjä lakanoissa, kovia saumoja housuissa yms
  • Opi tunnistamaan oireet, jotka epäsuorasti kertovat painealtistumisesta.
  • Säännöllinen, päivittäinen ihon tarkkailu tulisi jokaisen omaksua.
  • Myös ihon kunnosta huolehtiminen on tärkeää (huolellinen kuivaus, rasvaus).

 

Painehaavojen ehkäisyyn on kehitetty apuvälineitä. Istuintyynyn valinta on tärkeää ja sitä helpottaa painemittaus, jolloin myös huomaa istuma-asennon merkityksen. Patjojakin on useanlaisia.

Haavat saavat helposti alkunsa esim. pienistä nirhaumista. Hoida kaikki tällaiset heti huolellisesti. Mikäli painehaavojen ehkäisyssä ei onnistuta, tulee nopeasti aloittaa asiantunteva hoito. Myös arvio kirurgisen hoidon tarpeesta tulee tehdä riittävän ajoissa.

Palovammoja syntyy helposti tunnottomille ihoalueille. Ole varovainen kuuman veden kanssa ja saunassa yms. Älä kuljeta kahvikuppia sylissä. Ensiapuna on huuhtelu kylmällä vedellä riittävän pitkään.

Syringomyelia

30-10-2003 / AD

Kun tapaturman jälkeen akuuttivaiheen hoito on toteutettu (esim. selkärangan murtuma on leikattu) ja lääketieteellinen tilanne on vakiintunut, ei vaurio selkäytimessä yleensä pahene. Sen sijaan osittaisessa vauriossa toimintakyky voi kohentua pitkäänkin. On kuitenkin olemassa tiettyjä tilanteita, jotka voivat selkäytimen tilannetta huonontaa. Yksi tällainen riesa on nimeltään syringomyelia.

Selkäydin on selkärangan sisällä ohuen nestevaipan ympäröimä ja myös ytimen sisällä kulkee aivan ohut nestekanava (keskuskanava). Selkäydinnesteettä syntyy hiljalleen lisää ja sama määrä nestettä myös poistuu, eli selkäydinnesteellä on oma kiertonsa. Tapaturman jälkeen tämä nestekierto saattaa häiriintyä aiheuttaen ongelmia. Selkäytimen keskuskanava voi laajentua tai ytimeen voi muodostua onteloita.

Syringomyelia voi johtua useasta eri syystä. Jos kyseessä on tapaturman jälkeinen tila, puhutaan “posttraumaatisesta syringomyeliasta”. Tällaisia muutoksia voi tulla vaurion sekä ylä- että alapuolella. Hankalimmillaan paraplegia voi hiljalleen muuttua korkeaksi tetraplegiaksi, eli tilanteeseen on syytä suhtautua vakavasti.

Yleisin ensioire on selittämätön kipu esim. yläraajassa. Muita oireita voivat olla tuntohäiriöt ja lihasvoiman aleneminen, lisääntynyt spastisuus sekä autonomisen hermoston taholta tulevia oireita (esim. poikkeava hikoilu). Luonnollisesti osalle em. oireista voi olla muitakin syitä. Tilanne on usein kuitenkin syytä huolellisesti selvittää ja parhaiten se tapahtuu syringomyeliaa epäiltäessä magneettikuvauksella.

Oireinen, hankala syringomyelia tulee noin 4-5 %:lle tapaturmaisesti vammautuneista. Oireettomia nesteonteloita voi olla jopa 15-20 %:lla. Oireiden ilmaantuessa voidaan tilannetta joskus jäädä vain seuraamaan, mutta useimmiten tarvitaan neurokirurgin suorittama leikkaus. Tällöin tavoitteena on yleensä lähinnä tilan pahenemisen estäminen, mutta osa oireista myös korjaantuu.

Autonominen dysrefleksia

01-12-2003 / AD

Ihmisen hermosto voidaan jakaa usealla eri tavalla. Yksi tapa on jakaa se kahteen: tahdonalainen ja tahdosta riippumaton hermosto. Tahdonalaisen hermoston avulla toimivat mm. lihaksemme raajoissa. Suurin osa sisäelimiemme toiminasta tapahtuu automaattisesti, ilman että ajattelemme asiaa. Esim. suoliston, sydämen toiminta ja hengitys suurelta osilta tapahtuvat tällä lailla. Kuitenkin esim. rakon ja suolen toimintaa pystymme tahdonalaisesti säätelemään tyhjentämisvaiheessa. Selkäydinvamma vaikuttaa aina myös tähän tahdosta riippumattomaan hermostoon ja muutokset elimistön toiminnoissa riippuvat vamman laadusta.

Tahdosta riippumaton hermosto jakaantuu sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Sympaattinen hermosto valmistaa ihmistä äkillisiin ponnistuksiin, kun taas parasympaattinen hermosto toimii aktiivisemmin kun ihminen on levossa.

AUTONOMINEN DYSREFLEKSIA (AD)

AD-oireyhtymä voi esiintyä korkeilla vammoilla (yli t 6). Se johtuu pääasiassa sympaattisen hermoston ylitoiminnasta, jonka laukaisee jokin ärsyke vammatason alapuolelta. Tyypillinen lievä oire on virtsarakon toimintaan liittyvä ihokarvojen pystyyn nousu ja vilunväreet. Muita hankalampia oireita ovat poikkeavan runsas hikoilu vammatason yläpuolella ja jyskyttävä päänsärky. Joskus tilanteeseen voi liittyvä sydämen rytmin hidastuminen tai muita rytmihäiriöitä, toisaalta sydämen rytmi voi myös kiihtyä.

Oireyhtymän laukaisee siis jokin ärsyke. Useimmiten se on rakon toiminta, mutta myös suolen täyteisyys tai tyhjentyminen, sukupuolielimiin liittyvät toiminnot tai esim. ihoärsytys pitkään istuessa voi aiheuttaa oireilua. Jyskyttävä päänsärky on aina merkki ainakin tilapäisesti liian korkealla olleesta verenpaineesta ja näitä tilanteita tulisikin välttää. Hetkellisesti verenpaine voi ylittää jopa arvot 200/120 ja tuolloin verenkiertoelimistö rasittuu. Tyypillisesti myös esim. flunssa, pieni ihorikko tai kynsivallin tulehdus saattaa toimia lisä-ärsykkeenä ja jyskyttävä päänsärky ilmaantuu aina, kun rakko alkaa tyhjentymään.

Ensimmäinen hoito on siis poistaa ärsyttävä tekijä. Mikäli rakko on kovin äkäinen ja aiheuttaa päänsärkyä, tulisi se mieluummin katetroida. Myös suolen toimittamisessa oireilun ollessa voimakas tulisi olla varovainen ja mahdollisesti jopa käyttää puuduttavaa geeliä. Erityistilanteita ovat miehillä siemensyöksy ja naisilla synnytys, jotka voivat aiheuttaa hyvinkin voimakkaan oireilun ja ne on estettävä etukäteen.

Oireyhtymän ehkäisee tietyt lääkkeet esim. nifedepiini etukäteen, kun tiedetään päänsäryn olevan tulossa. Kuuriluontoisesti esim. Pratziol-nimistä lääkettä voi ottaa usean päivän ajan rakon ollessa äkäinen. Tilanteen arvioimiseksi perustoimenpide on mitata verenpaine. Jos se on korkea, on istuma-asento parempi kuin makuuasento.

Oireyhtymän riski on kaikilla, joiden vauriotaso on korkeampi kuin T 6, vaikka vamma olisi osittainenkin. Hiljalleen lisääntyvä oireilu voi olla merkki esim. syringomyeliasta tai muusta ongelmasta vammatason alapuolella. Mikäli ärsykettä ei siis löydy, on syytä tehdä tarkempia tutkimuksia.

Osteoporoosi

01-12-2003 / AD

Osteoporoosi eli luuston kalkkikato johtuu pääasiassa luuston normaalin pystysuuntaisen kuormituksen puutteesta. Näin ollen luiden haurastuminen on pyörätuolin käyttäjälle lähes vääjäämätön seuraamus. Myös muut tekijät, kuten ravinto ja hormonitasapainon muutokset vammautumisen jälkeen saattavat edistää osteoporoosia.

Ilmeisesti jo muutamien ensimmäisten kuukausien jälkeen vammautumisesta luustosta irtaantuu kalkkia, joka poistuu elimistöstä. Seisomaharjoitukset voivat ainakin jossain määrin edesauttaa luuston kunnossa pysymistä, mutta varmaa näyttöä tästä ei ole. Mahdollisesti myös paikallaan seisominen vaikkapa tunnin päivässä ei anna riittävää ärsykettä luuta muodostaville soluille. Riittävä kalkin ja D-vitamiinin saanti voi hidastaa osteoporoosia. Seisomisen ohella yleinen liikunta ja hyvä ravitsemustila mahdollisesti estävät osteoporoosin pahenemista.

Luiden haurastuessa voi murtumia tulla helposti ja suurimmassa riskissä on reisiluu sekä sen kaulaosa. Jo pelkästään normaalissa siirtymistilanteessa alaraajan vääntyessä voi luu murtua. Tilanteen ollessa näin hankala on luonnollisesti hoitokeinoja ja lääkityksiä mietittävä ja otettava käyttöön. Myös kaikissa riskitilanteissa tulee olla varovainen.

Uudet osteoporoosilääkkeet saattavat jopa lisäävät luun muodostusta, mutta missä vaiheessa ja kenen niitä pitäisi syödä, ei kukaan osaa sanoa. Luun murtumat ovat siis se riesa, jota osteoporoosista on odotettavissa. Tilanne pitäisi arvioida, etenkin, jos murtuma syntyy helposti pienestä kolauksesta tai vääntymisestä. Tavallinen röntgen tutkimus ei riittävästi kerro osteoporoosin astetta, vaan se on selvitettävä erikoistutkimuksilla.

Hauraaseen luuhun tullut murtuma paranee hitaasti ja joskus luutumista ei kerta kaikkiaan tapahdu. Hoitovaihtoehdoista on luuta levyllä tai ydinnaulalla tukeva leikkaushoito suositeltavampi kuin alaraajan kipsaus.

Muut riesat

01-12-2003 / AD

Selkäytimen vaurio aiheuttaa vaikean vamman, joka kuormittaa monella tavalla elimistöä epänormaalisti. Myös psyykkinen puoli voi joutua kovalle koetukselle. Lääketieteen, kuntoutuksen ja asenteiden kehittymisen myötä on selkäydinvammaisten odotettavissa oleva elinikä lähes sama kuin muulla väestöllä. Lisääntynyttä kuolleisuutta voivat aiheuttaa hengitystietulehdukset, itsemurhat (tosin osa selkäydinvammaisista vammautuu itsemurhayrityksissä) ja vamman mahdolliset vaikutukset verenkiertoelimistöön sekä aineenvaihduntaan. Aiemmin kuolinsyynä saattoivat korostua munuaisten vajaatoiminta ja virtsatietulehduksista johtuneet verenmyrkytystilat. Nämä kyetään nykyisin ennaltaehkäisemään.

Selkäydinvamma saa aikaan monenmoista riesaa, joista hankalampia on näillä sivuilla jo käsitelty. Seuraavassa vielä lisää sillisalaattia.

PYÖRRYTYS

Mikäli vamma selkäytimessä on tasolla T 5 tai sitä ylempänä aiheutuu yleensä sympaattisen hermoston lamatilan vuoksi verenpaineen laskua ja myös sydämen rytmin hidastumista. Erityisesti tämä on ongelmana ensimmäisinä päivinä tapaturman jälkeen ja sitä on hoidettava aktiivisesti.

Jo muutaman päivänkin vuodelevon jälkeen elimistö tottuu vaakatasossa olemiseen ja äkillinen pystyyn nouseminen voi aiheuttaa mustenemista silmissä, joka johtuu verenpaineen laskusta. Syynä on verenkierron liian suuri jakaantuminen alaraajoihin ja suoliston verisuoniin, eivätkä aivot saa riittävästi verta. Siksi jokaisella selkäydinvammaisella ensimmäisiä kertoja pyörätuoliin siirtyessä voi esiintyä huimausta ja pyörtyilyä vammatasosta riippumatta.

Verenpaineen lasku jää tetroilla usein pysyväksikin, mutta lähes aina elimistö sopeutuu tilanteeseen viikkojen ja kuukausien kuluessa. Alkuvaiheessa vuodelevon jälkeen harjoiteltaessa istumista pyörätuolista tarvitaan useimmiten verenpainetta nostavaa lääkitystä, joita ovat esim. Effortil, Orstanorm, Efedrin ja Florinef. Lisäksi alaraajoihin voidaan käyttää lievästi puristavia sidoksia tai tukisukkia. Kevyt aamupala ja kahvi ennen pystyyn nousua saattaa myös auttaa. Toisaalta raskaan aterian jälkeen oire voi hankaloitua. Yleissairaudet kuten esim. anemia pahentavat tilannetta.

Hoidoista huolimatta saattaa helposti esiintyä huimausta, jopa pyörtymisiä. Yleiskunnon kohentuessa ja elimistön tottuessa matalaan verenpaineeseen pää kuitenkin alkaa kestämään paremmin ja paremmin istumista. Vuosien saatossa voidaan useimmiten sidoksista ja lääkityksestä luopua ja huimaus on ongelmana korkeintaan vähän aikaa sängystä pyörätuoliin siirtymisen jälkeen. Matalat verenpainearvot esim. 90/60 kuuluvat siis asiaan vaurion tason ollessa korkea. Mittarin osoittamista matalista verenpainelukemista ei tarvitse huolestua, sillä elimistö ei niistä kärsi, mikäli vointisi on hyvä. Joskus kuitenkin ongelma jää pysyväksi ja edellä mainittuja hoitokeinoja joudutaan käyttämään.

NIVELET

Nivelten jäykistymiseen voi olla useita syitä. Tapaturman jälkeen alkuvaiheessa saattaa nivelen ympärille muodostua luukudosta, useimmiten lonkka- tai kyynärniveleen. Tuolloin oireina ovat kuumotus ja turvotus. Verikokeella voidaan tilanteen aktiivisuutta arvioida ja diagnoosi varmistaa ultraäänitutkimuksella. Syytä ylimääräiseen luunmuodostukseen varmuudella tiedetä. Arvellaan, että liian raju sellaisen nivelen liikuttelu, jota lihakset eivät tue, saa aikaan pieniä verenpurkaumia, josta luunmuodostus saa alkunsa. Hoitona on nivelen ääriliikkeiden estäminen, mutta fysioterapeutin liikelaajuuksien ylläpito, mahdolliset lääkkeet ja myöhemmässä vaiheessa tilanteen ollessa hankala leikkaushoito. Nivel voi jäykistyä myös, mikäli sen liikelaajuuksista ei alkuvaiheessa pidetä huolta. Myös spastisuus voi aiheuttaa jänteiden ja nivelkapseleiden kiristymistä estäen nivelen liikettä. Fysioterapialla on luonnollisesti tärkeä tehtävä näissä tapauksissa.

Vuosien ja vuosikymmenten saatossa tulee varmuudella rasitusvammoja, jotka johtuvat pyörätuolilla liikkumisesta tai apuvälineillä kävelemisestä. Kaikkiin tällaisiin oireisiin tulee suhtautua huolellisesti, koska esim. hankala olkapäävaiva voi estää täysin omatoimisen liikkumisen. Itsestä kannattaa muutenkin pitää huolta ja turvautua apuvälineisiin mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Minullekin on olkapäiden kulumien vuoksi jo suositeltu sähköpyörätuolia.

YLEISSAIRAUDET

Lihasten normaalin toiminnan puuttuminen voi aiheuttaa muutoksia myös aineenvaihduntaan. Verenkiertoelimistö ei välttämättä saa normaalinkaltaista rasitusta millään liikuntamuodolla, tähän voi vaikuttaa myös sympaattisen hermoston alitoiminta. Seurauksena voi olla lisääntynyt riski saada sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia. Mahdollisesti myös vanhuusiän sokeritauti voi tulla helpommin. Edellä mainituista ei tosin ole varmaa näyttöä, mutta mahdolliset lisääntyneet riskit tulee ottaa huomioon.