EN

Yhdessä harrastamaan soveltavaa liikuntaa

ti 7. toukokuuta 2019 10.30.00

Tiedote 7.5.2019

Yhdessä harrastamaan soveltavaa liikuntaa

Hei, me liikutaan –hanke yhdistää kaikenlaisten liikkujien harrastustoiminnan soveltavien liikuntalajien avulla. Hankkeen takana ovat pääkaupunkiseudun johtava liikuntavalmentaja Fitpit Oy ja soveltavien liikuntalajien erikoisosaaja Validia Kuntoutus.

On tärkeää aktivoida ja osallistaa, olit sitten toimintarajoitteinen tai et, itsenäisen liikunnan jatkuvaan ja oikeaoppiseen harjoittamiseen. Hei, me liikutaan –hankkeen tavoitteena on kehittää ja tuotteistaa sellaisia toimintamalleja, välineitä ja parhaita käytäntöjä, joilla parannetaan toimintarajoitteisten ryhmä- ja yksilöliikunnan saavutettavuutta, vaikuttavuutta ja yhteisöllisyyttä.

- Tahtotilamme on edistää liikuntaryhmien jäsenten kesken ja eritasoisten toimintarajoitteisten ryhmien välille pysyviä sosiaalisia vuorovaikutusverkostoja, toteaa Validia Kuntoutuksen toimitusjohtaja Kristiina Silver.

Liikunnan avulla voidaan motivoida syrjässä olevia sosiaaliseen vuorovaikutukseen myös liikunnan ulkopuolella. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa testataan ryhmiä, joissa harrastajilla on toimintarajoitteisuuden asteesta riippumatta yhteinen tavoitteellinen hetki liikunnan parissa, yhdenvertaisesti. Hankkeen seuraavassa vaiheessa tuotteistetaan toimintarajoitteisille soveltuvia ryhmä- ja yksilövalmennusmalleja sekä kehitetään liikuntaan ja sen avulla laajempaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen ohjaavia teknologioita. Lopullisena tavoitteena on luoda yleisesti hyväksyttyjä, kustannustehokkaita parhaita käytäntöjä, joiden sosiaalinen ja taloudellinen vaikutus yhteiskunnassa olisi merkittävä.

Fitpitin toimitusjohtaja Laura Manninen muistuttaa, että valmentajalla on toimintarajoitteisten liikuntaharjoitteiden osaamisen lisäksi oltava pedagogin ja psykologin ominaisuudet. – Liikunta- valmennuksen aloittaminen vaatii aina valmentajan ja ryhmän läheisyyttä sekä luottamuksen rakentamista. Kun perusluottamus ja keskinäinen ymmärrys on luotu, voidaan helpolla vuorovaikutusteknologialla siirtyä tuloksekkaaseen virtuaalivalmennukseen.

Hei, me liikutaan –hanke saa lähtölaukauksen yhteisen soveltavan liikunnan päivänä 10.5.2019 Validia Kuntoutuksen kuntoutuskeskuksessa.

Tule mukaan näkemään ja osallistumaan!

 

Lisätietoja:
Fitpit Oy
Laura Manninen, toimitusjohtaja
laura@fitpit.fi www.uimaopetus.fi

Validia Kuntoutus - Invalidiliiton Kuntoutus Oy
Kristiina Silver, toimitusjohtaja
kristiina.silver@validia.fi www.validia.fi/kuntoutus

 

Takaisin ajankohtaissivulle

touko 2019

matiketopelasu
29 30 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 1 2
3 4 5 6 7 8 9
Ajankohtaisia tapahtumia