EN

Syyskokouksessa 6.11.2015 Tampereella valittiin puheenjohtaja ja uusi hallitus vuodelle 2016

ti marrask. 10 10:49:00 2015

Apuväline 2015 -messujen yhteydessä järjestetyssä syyskokouksessa 6.11.2015 Tampereella valittiin uusi hallitus sekä puheenjohtaja vuodelle 2016. Syyskokoukseen osallistui 27 jäsentä. Kokous sujui asialistan mukaan. Vuoden 2016 hallituksen esittämä toimintasuunnitelma hyväksyttiin muutoksitta, myös talousarvio vuodelle 2016 hyväksyttiin. Keskustelua käytiin jäsenmaksun suuruuden muuttamisesta ja sen vaikutuksesta yhdisyksen toimintaa. Kokous kuitenkin päätti olla nostamatta jäsenmaksua ja pitäen maksut ennallaan (20€/vuosi). 

Syyskokous valitsi ensimmäisen kerran uusien sääntöjen perusteella puheenjohtajan toimikaudeksi 2016-2017 Lauri Louhivirran Oulusta. Valinta oli yksimielinen ja Lauri on toiminut puheenjohtajana aikaisemmin vuonna 2015.

Selkäydinvammaist Akson ry:n hallitus toimikaudelle 2016 valittiin ilman äänestystä. Erovuorossa oli neljä varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Ehdokkaiksi asettui yhteensä viisi jäsentä, joista Minna Muukkonen (varajäsen kaudella 2014-2015) ilmoitti halukkuutensa jatkaa varajäsenenä. Joten yhdistyksen hallitus vuonna 2016 on seuraava (toimikausi suluissa):

Varsinaiset jäsenet:
Tiina Siivonen, Riihimäki (2015-2016)
Merja Leppälä, Kuopio (2015-2016)
Janne Koskinen, Kangasala (2015-2016) rahastonhoitaja
Nuutti Hiltunen, Järvenpää (2015-2016) varapuheenjohtaja
Antti Dahlberg, Helsinki (2016-2017)
Niina Kilpelä, Helsinki (2016-2017)
Jukka Tala, Pälkäne (2016-2017)
Patrick Eerikinharju, Tampere (2016-2017)

Varajäsenet:
Jukka Kumpuvuori, Turku (2015-2016)
Ulf Gustafsson, Helsinki (2015-2016)
Minna Muukkonen, Rovaniemi (2016-2017)

 

 

Takaisin ajankohtaissivulle

loka 2017

matiketopelasu
25 26 27 28 29 30 1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31 1 2 3 4 5
Ajankohtaisia tapahtumia