EN

Syyskokokouksen antia

ti marrask. 27 10:55:00 2018

Aksonin syyskokous järjestettiin lauantaina 24.11.2018 SYV2018 -seminaarin jälkeen. Paikalla oli 16 jäsentä ja muutamia avustajia sekä omaisia.

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Keskustelua käytiin jäsenmaksun suuruudesta ja mahdollisesta korottamisesta, mutta yksimielisellä päätöksellä kokous päätti pitää jäsenmaksut samalla tasolla kuin vuonna 2018. Näin ollen varsinaisen jäsenen jäsenmaksu vuonna 2019 on 20 €, kannatusjäsenen vähintään 40 € ja yhteisöjäsenen 200 €. Ainaisjäsenen maksu 500 € pysyi myös ennallaan. 

Syyskokous valitsi myös uuden hallituksen vuodelle 2019. Erovuorossa oli kolme varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Aiemmin tänä vuonna yksi varsinainen jäsenen ja yksi varajäsen olivat eronneet ja heidän paikkaansa ei täytetty. Vuonna 2018 hallituksen kokoonpano oli puheenjohtaja + seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä. Ehdokkaaksi hallitukseen asettui kolme uutta henkilöä: Markku Poikela Helsingistä, Pekka Hätinen Helsingistä ja Pia Marjakangas Tepastolta. Varajäseneksi ehdolle asettui Ulf Gustafsson Helsingistä (Ulf oli myös erovuorossa). Syyskokous päätti, että muutetaan hallituksen kokoonpanoa pienemmäksi, jolloin äänestykselle ei ollut tarvetta. Kaikki ehdolle asettuneet tulivat valituksi ja päätös oli yksimielinen. Varajäsenten järjestys arvottiin arvalla. Onnea uudelle hallitukselle!

Puheenjohtaja Nuutti Hiltunen, Järvenpää (2018-2019)

Varsinaiset jäsenet (toimikausi suluissa):
Pekka Hätinen, Helsinki (2019-2020)
Niina Kilpelä, Helsinki (2018-2019)
Raili Louhimaa, Hailuoto (2018-2019)   
Pia Marjakangas, Tepasto (2019-2020)
Anna Pasanen, Helsinki (2018-2019)               
Markku Poikela, Helsinki (2019-2020)

Varajäsenet (järjestys arvottu):
1. Minna Muukkonen, Rovaniemi (2018-2019)
2. Ulf Gustafsson (2019-2020)

 

Toimintasuunnitelma 2019 (syyskokouksen hyväksymä 24.11.2018)

Talousarvio 2019 (syyskokouksen hyväksymä 24.11.2018)

 

Syyskokouksen pöytäkirja tulee myöhemmin

 

(päivitetty 27.11.2018)

 

Takaisin ajankohtaissivulle

elo 2022

matiketopelasu
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31 1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
Ajankohtaisia tapahtumia